Kuultorappaus eli hierretty yksikerrosrappaus

Hierretty yksikerrosrappaus eli kuultorappaus on kestävä ja edullinen julkisivuratkaisu. Toteutustavalle on ominaista tiilen pintastruktuurin kuultaminen rappauskerroksen läpi. Siitä myös nimi, kuultorappaus. Kuultorappauksessa lopullinen ulkonäkö syntyy rappauslaastin struktuurista ja väristä sekä  alla olevan tiilen väristä, muodosta ja muurauksen sauman väristä.

Kuultorappaus tuli Suomeen 1990-luvulla, kun kaupunkikuvaan haluttiin elementtipintojen sijaan perinteisempää ja ajattomampaa julkisivuarkkitehtuuria. Ruotsista saadun mallin mukaan toteutettiin tiilen päälle tehtävä hiertorappaus. Perinteisen kolmen rappauskerroksen sijasta kerroksia oli vain yksi, jolla aikaansaatiin kerralla valmis värillinen julkisivupinta. Laastina käytettiin kalkkisementtipohjaista, perinteisiä rappauslaasteja muistuttavaa värillistä hiertolaastia, jonka työstötavat eivät merkittävästi poikenneet totutusta.

Suomessa voidaan puhua myös hierretystä yksikerrosrappauksesta, sillä meillä rappaus on useimmiten toteutettu hieman paksumpana ja peittävämpänä kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa kerroksen paksuudeksi vakiintui 2…5 mm, kun se Ruotsissa ja Tanskassa on useimmiten ainoastaan 0…3mm. Kuultorappaus on kuitenkin alalla vakiintunut nimi.

Oikeat työolosuhteet ja materiaalit takaavat laadun

Kuultorappaustyö tulisi tehdä mieluiten liikkuvaa telinekalustoa käyttäen, jotta esteettisesti haitallisia rappausraitoja tai työsaumoja ei pääsisi syntymään. Oleellista kokonaisuuden kannalta on rajata työstöalueet sopivan kokoisiksi.

Työtä tehtäessä pitää huomioida niin ikään oikeat sääolosuhteet. Esimerkiksi alle +5 °C asteen lämpötiloissa rappauksia ei tulisi ilman suojauksia tehdä. Toisaalta myös kuumaa ja suoraa auringonpaistettakin pitäisi pyrkiä välttämään. Kylmillä keleillä värillisiin rappauspintoihin syntyy helposti ns. suolahärmää ja kuumien kelien vaarana on ns. ”pakanamaankartta”-ilmiö, jolloin rappaus kuivuu hierrettäessä liian nopeasti aiheuttaen laikullisen lopputuloksen. Kun edellä mainitut asiat otetaan työtä tehtäessä huomioon, on lopputuloskin kestävä ja näyttävän näköinen.

Teknisesti paras lopputulos saadaan, kun rappausalustana käytetään karheapintaista ja vedenimukyvyltään 8…12 % omaavaa poltettua savitiiltä. Rosoisuus varmistaa laastille laajan ja hyvän tartuntapinnan. Myös alustan oikeanlainen, ilmasto-olosuhteet huomioiva kostutus on tärkeää hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Muuraussauman tulee rappauksia tehtäessä olla oikeantyyppinen. Pintasauma takaa sen, että saumojen kohdille ei pääse syntymään niin herkästi ns. kopoja. On tärkeää, etteivät sade tai pakkaskelit ole päässeet hapertamaan saumojen pintoja. Jos näin on päässyt käymään, tulisi saumojen pinnat puhdistaa mahdollisesta irtoaineksesta ennen rappauksen tekemistä. Tällä varmistetaan rappauslaastin riittävän hyvä tartunta myös saumojen kohdilla.

Yksikerrosrappauksen pinta on käsityönomainen ja paljastaa osittain pohjan struktuurin. Jos lopputuloksesta halutaan peittävämpi, on rappauspinta mahdollista maalata kolmikerrosrappauksistakin tutulla kalkkisementti- tai silikaattimaalilla. Näin saadaan n. 15–20€ lisäkustannuksin myös suojaavampi lopputulos.

Kuultorappaus on elinkaariedullinen

Elinkaaren aikainen kokonaiskustannus jätetään usein liian vähälle huomiolle materiaaleja, rakenneratkaisuja ja työstötapoja valittaessa. Esimerkiksi suosittu eristerappaus tulee elinkaarensa päähän noin 30-vuoden kuluttua, jolloin se joudutaan lähes poikkeuksetta purkamaan kantavaa runkoa myöten pois enne uuden pinnan tekoa. Yksikerrosrappauksen etuna on se, että pohjana olevaa tiiltä ei tarvitse korjauksen yhteydessä purkaa pois. Näin korjauskustannukset sekä asukkaille aiheutuvat haitat jäävät pienemmiksi.

Oikeiden materiaalien ja työtapojen merkitystä ei voi korostaa liikaa, sillä väärät valinnat lyhentävät rappauksen ikää ja tulevat rakennuttajalle kalliiksi. Pitkällä tähtäimellä tiilen päälle tehtävä yksikerrosrappaus on elinkaariedullinen rappausvaihtoehto.

Kuultorappausesite