TIILITEOLLISUUS
Yhteistyötä tiilirakentamisen edistämiseksi
Tiiliteollisuus on kolmen Suomessa toimivan tiilenvalmistajan, Wienerbergerin, Tiilerin ja Raikkosen, muodostama markkinoinnillinen yhteistyöelin. Sen tavoitteena on jakaa tietoa tiilestä ja oikeaoppisesta tiilirakentamisesta ja näin auttaa kuluttajia valitsemaan ja tekemään onnistuneita ratkaisuja.
Pientalojen rakentajat ovat entistä tietoisempia tiilirakentamisen eduista ja kiinnostus tiilirakentamista kohtaan lisääntyy jatkuvasti. Tiedon lisääntyessä on entistä helpompaa tehdä päätöksiä ottaen huomioon eri rakennusvaihtoehtojen kustannukset pitkällä aikavälillä.
• Wienerberger Oy Ab kuuluu itävaltalaiseen Wienerberger AG konserniin, joka on vuonna 1819 perustettu maailman johtava tiilenvalmistaja. Suomessa tiiliä valmistetaan kahdella tehtaalla: Korialla sekä Lappilassa, jossa tiiliä on valmistettu vuodesta 1928 alkaen.
• Vuonna 1952 perustettuun kotimaisiin Tiileri-tehtaisiin kuuluvat Keramia Oy, Seppälän Tiili Oy ja Ylivieskan Tiili Oy, jotka ovat erikoistuneet perinteisten poltettujen tiilien ja tiililaattojen valmistukseen. Tiileri on myös merkittävä tulisijavalmistaja.
• Raikkonen Oy on suomalainen perheyhtiö jo kolmannessa polvessa. Yritys on perustettu vuonna 1932 ja se valmistaa poltettuja tiiliä Loimaalla.